Kyyjärvi

Keskellä kaunista luontoa.

Sivukartta

Nuorten kesätyöllistämisen tukeminen vuonna 2017

10.3.2017 15.14

Kunta on useana kesänä työllistänyt kyyjärveläisiä nuoria yhteistyössä paikallisten yrittäjien kanssa. Kun yritys on järjestänyt nuorelle työpaikan kuukaudeksi, on kunta myöntänyt siihen pienen taloudellisen tuen (Khall 6.3.2017 § 39).
Tukea maksetaan jälkikäteen esitettyjä palkkatositteita vastaan, joista käy ilmi, että työnantaja on hoitanut työntekijästä aiheutuvat velvoitteensa. Jotta tukitoimenpide jakautuu mahdollisimman monelle yritykselle, maksetaan tukea ainoastaan yhdeltä kuukaudelta ja enintään kahdesta työntekijästä/työnantaja.

Tukeen oikeutetut kesätyöpaikat on tarkoitettu peruskoulun keväällä päättäneille sekä lukiossa ja muissa keskiasteen oppilaitoksissa opiskeleville tai niistä keväällä valmistuneille ja niille, jotka eivät ole muuten saaneet työtä kesäajaksi.

Nuorten työelämäkokemuksen kehittymisen ja työelämään tutustumisen kannalta olisi tärkeää, että nuoret pääsisivät työpaikkoihin, joissa he saisivat mahdollisimman todellisen kuvan työelämästä ja voisivat luoda kontakteja työnantajiin. Siksi kesätyöllistämisessä pyritään tukemaan nuorten omaehtoista työnhakua lähialueen yrityksiin. Kesätyöpaikan haussa kunnassa opastetaan nuoria sekä otetaan vastaan yritysten ilmoituksia avoimista paikoista ja avustetaan jotta kysyntä ja tarjonta kohtaisivat. Työpaikan hankkiminen on kuitenkin nuorten oman aktiivisuuden varassa, joten ei muuta kuin nyt jo vain rohkeasti yrityksiin kyselemään.

Pyydämme yrityksiä olemaan yhteydessä keskustoimistoon (puh. 044 459 7111) toimistosihteeri Eija Honkoseen tai hallintosihteeri Leila Järviseen tai kirjaamo@kyyjarvi.fi määräaikaan 19.5.2017 mennessä, mikäli olette palkkaamassa nuoria kesätöihin, sillä kunnan talousarvioon varattu määräraha on valitettavasti rajallinen, joten tästä syystä ilmoittautuminen.

Työnantaja - Sinä olet avainasemassa, sillä kesätöihin palkkaamasi nuori voi olla tulevaisuudessa valmistuttuaan kenties osa yrityksesi henkilöstöä.

 
Kyyjärven kunta | Honkalehdontie 8 | 43700 Kyyjärvi | Puh. 044 459 7111 | Y-tunnus 0176410-9