Kunnanhallitus
Kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston käsittelyyn tulevien asioiden valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kyyjärven kunnanhallituksen toiminnassa korostuu asuinkunnnan vetovoimaisuudesta ja palveluista huolehtiminen sekä elinkeinopolitiikan ja talouden hoito.
Kunnanvaltuuston 31.12.2005 lakkauttaman maaseutulautakunnan päättämät asiat on siirretty kunnanhallituksen päätettäviksi. Elinkeinoasiamiehen maaseutulautakunnan alaiset tehtävät on sisällytetty kunnanjohtajan tehtäviin 1.1.2006 alkaen. Lisäksi yhdyskuntapalvelujen tehtävät on siirretty 1.1.2009 alkaen kunnanhallitukselle.
Kunnanhallitus kokoontuu pääsääntöisesti joka kuukauden 1. ja 3. maanantai klo 18.30 kunnanviraston kokoushuoneessa. Kokouksissa ovat läsnä hallituksen jäsenten lisäksi puhevaltaisina (ilman äänivaltaa) myös kunnanvaltuuston puheenjohtajat. Esittelijänä toimii kunnanjohtaja. Kokoukset eivät ole julkisia. Tarkistettu pöytäkirja on yleisesti nähtävillä kunnanviraston keskustoimistossa seuraavan viikon ensimmäisenä arkipäivänä klo 10.00-15.00.
Alla kunnanhallituksen kokoonpano nimien mukaan aakkosjärjestyksessä.
Klikkaamalla henkilön nimeä saat lisätietoja kyseisestä henkilöstä.
|