Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta vastaa kunnassa annettavasta perusopetuksesta ja perusopetuksen yhteydessä annettavasta esiopetuksesta, iltapäivätoiminnasta, musiikkikoulutuksesta, kansalaisopiston toiminnasta, kunnan kirjasto- ja kulttuuripalveluista sekä nuoriso- ja liikuntapalveluista. Sivistyslautakunta päättää mm. koulujen ja kirjaston vakinaisen henkilöstön valinnasta, opetussuunnitelman hyväksymisestä, opetukseen käytettävistä tuntimääristä, lukuvuoden työajoista, koulukuljetuksista, toiminta-avustusten myöntämisestä järjestöille sekä talousarvion käyttösuunnitelmasta. Sivistyslautakunta luo edellytyksiä laadukkaille palveluille nyt ja tulevaisuudessa.
Sivistyslautakuntaan kuuluu 9 jäsentä, esittelijänä toimii sivistystoimenjohtaja ja läsnäolo-oikeus kokouksissa on myös kirjastonjohtajalla kunnanjohtajan, kunnanhallituksen puheenjohtajan ja kunnanhallituksen edustajan lisäksi. Sivistyslautakunta kokoontuu pääsääntöisesti kuukauden 3. keskiviikkona kunnanvirastolla. Kokoukset eivät ole julkisia. Tarkistettu pöytäkirja on yleisesti nähtävillä viikon kuluttua lautakunnan kokouksesta klo 10.00-15.00 kunnanviraston keskustoimistossa.
Alla lautakunnan kokoonpano nimien mukaan aakkosjärjestyksessä. Klikkaamalla henkilön nimeä saat lisätietoja kyseisestä henkilöstä.
|
|