Kunnanvaltuuston kokouksessa 18.8.2025 vietettiin hienoja juhlahetkiä.
Uudeksi Kyyjärven kunnan virkaa tekeväksi kunnanjohtajaksi kunnanhallituksen esittämänä ja kunnanvaltuuston yksimielisesti hyväksymänä valittiin Kati Tiala. Kunnanjohtajan haastatteluryhmään kuuluivat kunnanhallitus ja valtuuston puheenjohtajat. Haastatteluryhmä piti hakemuksiin sekä haastatteluihin perustuvan kokonaisarvion ja hakijoille tehdyn soveltuvuusarvioinnin mukaan Kati Tialaa ansioituneimpana kunnanjohtajan virkaan. Virkaa tavoitteli yhteensä 29 henkilöä, joista viisi hakijaa haastateltiin ja soveltuvuusarviointiin lähetettiin Olli Hokkanen, Kati Tiala ja Pertti Severinkangas.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb on 13.6.2025 myöntänyt arvonimiä, missä yhteydessä Jouko Huumarkangas sai kunnallisneuvoksen arvonimen. Huumarkankaan ensimmäiset luottamushenkilötehtävät Kyyjärven kunnassa ovat alkaneet jo 1980-luvun alkupuolella ja siitä lähtien luottamustehtäviä on ollut lukuisia sekä kunnallisella että maakunnallisella tasolla. Kunnanvaltuustossa Huumarkangas on ollut vuodesta 1989 lähtien. Lisäksi Huumarkangas on toiminut aktiivisesti luottamustehtävissä monissa eri yhteisöissä ja järjestöissä. Useat luottamustoimet jatkuvat edelleen.
Kyyjärven kunta onnittelee lämpimästi uutta vt. kunnanjohtaja Kati Tialaa ja toivottaa tervetulleeksi elinvoimaiseen ja suurella sydämellä varustettuun KyyYorkiin! Lämpimät onnittelut myös Jouko Huumarkankaalle upean ja arvokkaan kunnallisneuvoksen nimityksen johdosta!