Peuralinna

Peuralinna

Harvinaisen kauniin ja omaperäisen luonnon omaava Peuralinnan kylä sijaitsee noin 11 kilometrin päässä keskustasta, hyvien liikenneyhteyksien varrella valtateiden 16 ja 13 lähettyvillä

Peuralinnassa sijaitsee Natura 2000-verkostoon liitetty, luontoarvoiltaan arvokas ja laaja suokokonaisuus (487 ha) luonto- ja lintudirektiivin mukaisena alueena. Peuralamminneva on lisäksi yksi eteläisimmistä aapasoista.  Alueella on myös harvinaisia dyyniesiintymiä.

Peuralinnassa ei suinkaan tuule niinkuin Englannissa, mutta siitä huolimatta se on yksi niistä alueista pohjoisessa Keski-Suomessa, joka viime aikaisten tutkimusten mukaan soveltuu tuulivoimapuiston rakennusalueeksi.

Ajelemalla hiljakseen Peuralinnan kylän kautta valtatieltä toiselle voi tutustua suomalaiseen luontoon parhaimmillaan sekä kauniisiin maisemiin. Hyvällä tuurilla saattaa bongata lintujen lisäksi vaikka mitä muuta mielenkiintoista.    

Peuralinnasta muutettiin aikoinaan runsaasti Ruotsiin. Lähdön syynä oli tieto naapurimaan hyvistä palkoista. Ruotsinsiirtolaisuus oli samantyyppinen muuttoliike kuin aikoinaan Amerikkaan lähtijät.